Tietoa kotitalous­vähennyksestä

Nyt myös kotitalousvähennys porakaivosta!

Tiesitkö, että pora- tai muun kaivon rakentaminen voidaan rinnastaa asunnon perusparannustyöhön.

Vähennyskelpoista asunnon kunnossapitotyötä on varsinaiseen rakennukseen kohdistuvien töiden lisäksi omakotitalossa ja vapaa-ajan asunnossa piha-alueella tehtävät

  • korjaus- ja perusparannustyöt.
  • Vähennykseen oikeuttavat myös esimerkiksi vesijohtoihin, jätevesijärjestelmiin, sähköistykseen ja tietoverkkojen kuten esimerkiksi valokuituisen tilaajaliittymän, rakentamiseen liittyvät perustamis-, asennus- ja korjaustyöt.
  • Myös pora- tai muun kaivon rakentaminen voidaan rinnastaa asunnon perusparannustyöhön.

Edellä mainitut piha-alueella tehtävät työt eivät uudisrakentamisen yhteydessä ole kotitalousvähennykseen oikeuttavia. Pihan kunnostustöiden kohdalla voi tulla rajanveto-ongelmia kunnostamisen ja uudisrakentamisen välillä. Yleensä rakennus valmistuu ensin ja siihen voidaan muuttaa asumaan, vaikka piha olisi lähes täysin keskeneräinen.

  • Rajanveto uudisrakentamisen ja vähennyskelpoisen kunnostustyön välillä tehdään tapauskohtaisesti. Tässä huomioon otetaan mm. se, onko loppukatselmus tehty ja miten kauan talossa on asuttu.

Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaan rakennustyön viranomaisvalvonta alkaa luvanvaraisen rakennustyön aloittamisesta ja päättyy loppukatselmukseen. Jos rakennustyötä ei ole aloitettu kolmessa vuodessa tai saatettu loppuun viiden vuoden kuluessa, rakennuslupa raukeaa. Rakennusluvan voimassaoloon voi hakea pidennystä. Rakennusta tai sen osaa ei saa ottaa käyttöön ennen kuin se on loppukatselmuksessa käyttöön hyväksytty. Loppukatselmus voidaan toimittaa myös vaiheittain, esimerkiksi silloin, kun rakennus tai sen osa on valmis, mutta rakennustyöt muussa osassa kohdetta vielä jatkuvat tai pihatyöt tai julkisivujen viimeistelytyöt ovat keskeneräisiä (osittainen loppukatselmus). Rakennusvalvontaviranomainen voi tarvittaessa ennalta määrätä, miltä osin julkisivutöiden ja pihatöiden on oltava valmiit ennen rakennuksen käyttöön hyväksymistä sekä antaa loppukatselmuksessa määräajan niiden töiden loppuunsaattamiselle. Loppukatselmus on toimitettava ennen luvan voimassaoloajan päättymistä.

Jos tontille rakennetaan uusi omakotitalo, kotitalousvähennykseen oikeuttamattomana uudisrakentamisena pidetään lähtökohtaisesti kyseisen omakotitalon ja sen piha-alueeseen liittyviä töitä siihen saakka, kunnes kaikki tämän talon ja sen piha-alueen rakentamiseen liittyvät lopputarkastukset on suoritettu. Lisäksi uudisrakentamiseksi katsotaan tämän jälkeen mainittuun uuteen omakotitaloon ja sen piha-alueeseen kohdistuvat kahden vuoden sisällä tapahtuvat ensimmäistä kertaa tehtävät lisätyösuoritukset kuten takan, ilmalämpöpumpun ja uunin asennuttamistyöt sekä kaikki piha-alueella tapahtuvat työsuoritukset, kuten pation-, terassin-, kuistin- ja aidanrakentamistyö, taikka pation tai terassin lasittamistyö, pihan asfaltointityö, piha-alueella tapahtuvat istutustyöt sekä pihavalojen asennuttamiseen liittyvät työt. Verovelvollinen voi kuitenkin esittää selvitystä, että kyse ei ole omakotitaloon tai sen piha-alueeseen ensimmäistä kertaa tehtävistä töistä. Tällainen tilanne voi olla kyseessä esimerkiksi, kun aikaisemmin valmiiksi asennettu materiaali vaihdetaan toiseen materiaaliin tai tuhoutunut rakenne vaihdetaan uuteen tai aikaisempi toimimaton rakenne korvataan uudella.

Jos jo olemassa olevaan vanhaan rakennukseen, esimerkiksi kesämökkiin, asennetaan ensi kertaa vaikkapa sähkö- tai vesijohto, ei tällaista asennustyötä pidetä uudisrakentamisena. Kotitalousvähennyksen voi saada tällaisen työn perusteella. Vastaavasti haja-asutusalueelle ensi kertaa rakennettavat jätevesijärjestelmät oikeuttavat kotitalousvähennykseen.

Kotitalousvähennys ei koske piha-alueen ulkopuolisia töitä, kuten johtojen, kaapeleiden tai putkien vetämistä piha-alueen ulkopuolelle. Myöskään rannan ruoppaustyön kustannukset ja piha-alueen ulkopuolelle ulottuvan yksityistien kunnossapito- ja perusparannuskustannukset eivät oikeuta vähennykseen.

Vero.fi, hyödyllisiä linkkejä

  

MITÄ MEILLÄ TAPAHTUU?

07.12

Mainosta Sivuillamme!

LUE JUTTU >
01.12

Olemme joululomalla 22.12.2017- 01.01.2018 välisen ajanjakson

LUE JUTTU >
06.11

Loppuvuoden ajoreitit 2017 alkaa olla loppuunmyytyjä

LUE JUTTU >